Blogi

Yksin vanhempana ry:n blogiin voivat kirjoittaa niin työntekijät, hallituksen jäsenet, toimintaan osallistuvat kuin muutkin yhden vanhemman perheiden asioista kirjoittavat. Lähetä kirjoituksesi: jaana.hartikainen(a)pienperhe.fi

Jenni kohtaa perheitä ymmärryksellä ja tukee vanhempia

Jenni Pesola aloitti maaliskuun alussa työnsä Yksin vanhempana ry:n perhetoiminnan koordinaattorina. Hän on aina tehnyt töitä ihmisten kanssa ja viime vuosina erityisesti lapsiperheiden kanssa.…

Susa luotsaa Yksin-hanketta ja tukee perheitä läsnäololla ja luovuudella

Susa on työskennellyt Yksin vanhempana ry:ssä lähes kaksi ja puoli vuotta. Hän aloitti perhetoiminnan koordinaattorina, mutta hyppäsi jo puolen vuoden kuluttua vetämään alkavaa Erityisen yksin…

Luonto tukee lapsiperheiden hyvinvointia – pienilläkin teoilla on suuri merkitys

Tutkimukset osoittavat, että luonnon hyvinvointivaikutukset tuntuvat nopeasti. Jo puoli tuntia luonnossa voi kohentaa mielialaa, parantaa keskittymiskykyä ja lievittää stressiä. Kiireen tunne…

Nuoret ääneen – me kuuntelemme

Viime syksynä pysähdyimme kysymään, mitä nuoret ja heidän vanhempansa oikeasti toivovat Yksin vanhempana ry:n toiminnalta. Kysyimme asiaa sekä nuorilta että vanhemmilta kyselyillä, ja lisäksi…

Teija ohjaa Yksin-hankkeen ryhmiä ja etsii perheitä mukaan toimintaan

Erityisen yksin vanhempana -hanke sai syksyllä työntekijäksi monipuolisen osaajan, Teija Mailan, joka pääsi nopeasti kiinni käytännön töihin. Haastattelussa Teija kertoo työstään ja sen herättämistä…

Taijan neljä vuotta puheenjohtajana: luottamusta, tilaa ja yhteistä suuntaa

Kun Taija Liuhto kuuli ensimmäistä kertaa Pienperheyhdistyksestä, se tapahtui sattumalta ja arkisessa ympäristössä. Hän seisoi työpaikan aurinkoisella parkkipaikalla, kun puolituttu kollega pysähtyi…

Petriina: "Arvokkain asia, jota ihmiset voivat antaa toisilleen on aika"

Petriina Perkiömäki työskentelee Pienperheyhdistyksessä Mieskaveritoiminnan Uudenmaan koordinaattorina. Hänellä on oivaltavia näkökulmia vapaaehtoistyön merkitykseen. Lapsen kokemus ja se, mitä lapsi…

Teppo kantaa vanhemmuuden ilot ja haasteet kolmen lapsen isänä

Teppo nauttii vanhemmuudestaan ja siitä, että hän saa nähdä lastensa kasvavan ja varttuvan. Vaikka avioero lasten äidistä oli raskas ja aluksi yksinhuoltajaksi jääminen tuntui epäreilulta, on perheen…

Yksin vanhempana – rohkeasti omana itsenämme (eli uutta nimeä etsimässä)

Pienperheyhdistyksen hallitus esittää yhdistykselle uutta nimeä: Yksin vanhempana ry. Jäsenet päättävät nimestä syyskokouksessa 15.11.2025. Pienperheyhdistys on herätellyt keskustelua nimestään.…

Yhdistys pohtii uutta nimeä – ideat haussa!

Pienperheyhdistys on toiminut jo yli 50 vuotta yhden vanhemman perheiden tukena. Nykyinen nimi on monelle mukana olevalle lempeä ja tuttu, mutta se ei avaudu helposti ensi kuulemalla. Pienperhe sanana…

10 vuotta sanoja ja kuvia yhteisön tukena – haastattelussa viestintäkoordinaattorimme Jaana

Moni ei tiedä, että meidän verkkosivujen ja some-kanavien takaa löytyy empaattinen ja rauhallinen viestijä, joka ei hakeudu valokeilaan. Hänen tyylinsä ei ole suurieleinen, mutta sanoissa on lempeyttä…

Yksinhuoltaja yksityisyrittäjänä – Fadumon matka yrittäjäksi

Millaista on yksinhuoltajan arki, kun hoidettavana on lasten lisäksi oma yritys? Haastattelussa kahden pojan yksinhuoltajaäiti ja hieronta- ja hyvinvointipalvelualan yksityisyrittäjä Fadumo kertoo…

Aiempia uutisia